VÄLITÖN TULITAUKO GAZAAN!, 4.11.2023 puhe Kompassilla

4.11.2023

Gazan asukkaat ja palestiinalaiset muualla Lähi-idässsä tarvitsevat kaiken tuen Israelin kohtuuttoman ja roistomaisen hyökkäyksen pysäyttämisessä.

Puhe Palestiina-mielenosoituksessa Jyväskylän Kompassilla lauantaina 4.11.2023

Arvoisa väkijoukko!

Tänään Suomessa vietetään Pyhäinpäivää. Perinteenä on kaunis tapa – niin uskovaisilla kuin uskonnottomillakin – viedä kynttilöitä omaisten ja läheisten haudoille, muistella heitä ja kiittää heitä elämästä, jonka he meille antoivat ja rakensivat.

En tunne tarkasti Palestiinan kansan tapoja ja muistopäiviä, mutta samanlainen, inhimillinen tarve palata menneiden sukupolvien haudoille, lapsuuden ja nuoruuden kotiseuduille heilläkin on.

Israelin valtiota muodostettaessa toisen maailmansodan jälkeen siitä ei onnistuttu rakentamaan monikulttuurista, uskontojen suhteen suvaitsevaa, eri kansojen arvoja ja tapoja kunnioittavaa kokonaisuutta.

Israel ja sitä ympäröivät arabivaltiot ajautuivat vuosikymmenien saatossa useisiin sotiin. Israelista tuli ja vahvistui juutalaisvaltio, jonka on ollut yhä vaikeampi sietää muita kuin juutalaisia alueellaan. Kaikkein kovimman kohtalon ovat kokeneet palestiinalaiset, jotka on ahdistettu pois ikiaikaisilta asuinalueiltaan. Heillä ei ole mahdollisuutta viedä muistokynttilöitä esi-isiensä haudoille.

Palestiinalaisille on kansainvälisesti kaavailtu omaa valtiota, joka muodostuisi Jordan-joen Länsirannasta ja Gazan kaistaleesta. Itse asiassa 138 YK:n jäsenvaltiota on tuon palestiinalaisvaltion jo tunnustanut – Ruotsikin, mutta Suomi ei. Israel rakentaa jatkuvasti uusia juutalaissiirtokuntia Länsirannalle ja nyt tuhoaa järjestelmällisesti Gazaa.

Palestiinalaisen Hamasin ohjushyökkäys Israelin asuinalueille ei ole puolustettavissa, mutta kohtuus kaikessa – kostossakin. Ajatellaanpa Gazaa ja sen saartoa vähän läheisemmin:

Gazan maantieteellinen alue vastaa jokseenkin samaa kuin meidän nelostiemme varteen Jyväskylästä Äänekoskelle rakennettaisiin ja aidattaisiin alue tien reunoista viitisen kilometriä molempiin suuntiin - siis sivuaidat noin kymmenen kilometrin etäisyydelle toisistaan. Sinne sitten ahdettaisiin puolet suomalaisista, noin kaksi ja puoli miljoonaa ihmistä lapsista vanhuksiin. Vain kansainväliset avustusjärjestöt saisivat tuoda rekoilla ruokaa, juomaa, polttoaineita, lääkkeitä ja sairaalatarvikkeita. Pyssymiehet kiertäisivät aidan takana ja ampuisivat pakoon yrittävät. Ehkä voisi kuvitella, että joku käsistään näppärä rakentaisi saatavilla olevista tarveaineista muutaman raketin, jotka ammuttaisiin aidan ulkopuolelle herättelemään muita ihmisiä avovankilaan ahdettujen hädästä.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että Israelin oikeistohallituksella ja sotilasjohdolla on vakaa aikomus tuhota tyystin Gazan kaistaleen osa Palestiinan valtiosta – ja kirjaimellisesti maan tasalle. Yhdysvaltain ulkoministeri Blinken kävi juuri eilen vakuuttamassa tukeaan Israelin oikeistohallitukselle tässä häikäilemättömässä tuhoamistyössä.

Tällä viikolla Länsirannan palestiinalaiset koululaiset ja opiskelijat osoittivat mieltään Gazan tuhoamista vastaan tunnuksella ”He eivät ole vain numeroita” (They are not only numbers) muistuttaen siitä, että jokainen nyt jo yli kymmenestätuhannesta palestiinalaisesta uhrista on yksittäinen ihminen, monet näiden nuorten omaisia ja läheisiä. He ovat iäkkäitä ihmisiä, jotka ovat kokeneet jo monet pakolaisleirit ja pakkomuutot. He ovat vastasyntyneitä lapsia ja taaperoita kuolemassa kotitalojensa sortumisiin, ehtien ehkä vain hetken hämmästyä, mikä on tuo pahuus, joka heidän kotinsa tuhoaa.

Gazan asukkaat ja palestiinalaiset muualla Lähi-idässsä tarvitsevat kaiken tuen Israelin kohtuuttoman ja roistomaisen hyökkäyksen pysäyttämisessä.

Kiitos, että tekin olette täällä!  

Minä olen Veli-Matti Kärki. Tuon teille tervehdyksen Keski-Suomen ja Jyväskylän seudun kommunisteilta:

VÄLITÖN TULITAUKO GAZAAN!

GAZAN SAARTO LOPETETTAVA HETI!

ISRAELIN SOTAJOUKOT HETI ULOS GAZASTA!

SUOMI VÄLITÖNTÄ TULITAUKOA VAATIVIEN KANSAKUNTIEN JOUKKOON!

SUOMEN TUNNUSTETTAVA PALESTIINAN VALTIO!

EI ISRAELIN SOTAKALUSTOA SUOMEEN!

 

Kiitos. Voimia teille! Voikaa hyvin!