Meidän koulussamme on vain lapsia, 4.11.2023 puhe Kompassilla

4.11.2023

Minun Suomeni ei ole maa, joka hyväksyy kansanmurhan ja käy asekauppaa murhaajan kanssa! Minun Suomeni tekee kaikkensa rauhan puolesta!

Riitta Tynjä, Keski-Suomen Rauhanpuolustajien puheenjohtaja
puhe 4.11.2023 mielenosoitus palestiinalaisten tueksi

 

Hyvät ystävät

Minun oli tosi vaikea löytää sanoja tähän puheeseeni, niin sanoin kuvaamattoman karmea on tällä hetkellä tilanne Gazassa. Ja se pahenee päivä päivältä.

Israelin massiiviset sotavoimat moukaroivat aluetta ohjuksin ja pommein maalta, mereltä ja ilmasta. Tässä maailman suurimmassa avovankilassa ovat loppumassa vesi, ruoka, lääkkeet ja polttoaineet. Osin välillä ovat jo loppuneetkin niin, että esim. lääkärit joutuvat tekemään leikkauksia ilman nukutuksia tai ylipäätään epäinhimillisissä olosuhteissa. Ihmisten auttaminen paikan päällä alkaa olla mahdotonta.

Hamasin terrorihyökkäys Israelin siviiliväestöä kohtaan on tuomittava. Mutta yhtä lailla tuomittavaa on kaikki siviileihin kohdistuva terrorismi eri muodoissaan, myös Israelin äärioikeistohallituksen harjoittama valtioterrorismi palestiinalaisia kohtaan.

 

Olen surullinen ja vihainen, kun katson, miten minun maani on tässä tilanteessa reagoinut.

Orpon hallitus on kyllä tuominnut Hamasin toimet, mutta Israelin toimet saavat Suomen hallitukselta hiljaisen hyväksynnän.

On pöyristyttävää, kuinka Suomi monien muiden Yhdysvaltain liittolaisten tavoin hurskastellen toivoo, että Israel välttäisi siviiliuhrien syntymistä, etenkin lasten tappamista. Mutta lasten vanhempien eloon jäämisellä ei väliä!

Äänestämällä tyhjää YK:n yleiskokouksen päätöslauselmasta, jossa vaadittiin välitöntä humanitaarista tulitaukoa Gazaan, Suomen hallitus hyväksyi kansanmurhan jatkumisen alueella.

Satojen miljoonien eurojen asehankinnoilla Israelista, Suomi rahoittaa Israelin asetuotantoa ja sotakoneistoa samalla kun suomalaisten peruspalveluista ja toimeentulosta leikataan. On helppo yhtyä tämän tapahtuman vaatimukseen, että molemminpuolinen asekauppa Israelin kanssa on lopetettava.

Kaikki nuo toimet, mitä Suomen hallitus on tässä Palestiinan kysymyksessä tehnyt, saavat minut vihaiseksi: minun Suomeni ei ole maa, joka hyväksyy kansanmurhan ja käy asekauppaa murhaajan kanssa! Minun Suomeni tekee kaikkensa rauhan puolesta!

 

Palestiinan tilanne on kieltämättä monimutkainen. Syyt siihen, miksi tilannetta ei vieläkään ole ratkaistu ja erilaiset käsitykset, miten se pitäisi ratkaista, asettavat omat haasteensa. Niiden aika ei kuitenkaan ole juuri nyt.

Nyt on akuutisti saatava aikaan tulitauko ja pysäytettävä Israelin toimet, joilla se on ajamassa tilanteen siihen, että Palestiinalle ei enää jää maata lainkaan. Humanitaarinen apu on saatava perille! Gazan saarto on lopetettava!

 

On hienoa, että eri puolilla maata ihmiset ja lukuisat järjestöt ovat lähteneet liikkeelle osoittamaan tukensa palestiinalaisille ja esittämään oikeutetut vaatimuksensa kuten me täällä tänään. Eilen illalla oli Helsingissä Suomen Palestiinalaisten siirtokuntayhdistyksen järjestämä muistotilaisuus Gazan lasten puolesta. Tapahtumia on ympäri maan.

Me Rauhanpuolustajissa haluamme tehdä yhteistyötä ja toivotamme myös uudet kiinnostuneet tervetulleiksi toimintaan rauhan puolesta.

Kun joku kysyy, mitä minä voin tehdä, miten auttaa, niin yksi konkreettinen tapa on tukea erilaisia avustusjärjestöjä. Me Keski-Suomen Rauhanpuolustajissa olemme suositelleet Lääkärit ilman rajoja -järjestöä. Mutta se on vain yksi monista.

Kansalaisina voimme itse kukin boikotoida siirtokunnissa valmistettuja tuotteita. Voimme esittää tällaista boikottia omalle lähikaupalle. Voimme myös tehdä kuntalaisaloitteita ja esittää, että esim. kunnan varhaiskasvatus- ja opetuspalveluissa näitä tuotteita ei hankittaisi. Hyvinvointialueet tarvitsisivat omat aloitekanavansa.

Aikoinaan laajat kansainväliset boikotit osaltaan jouduttivat Etelä-Afrikan apartheidhallinnon kukistumista. Voisiko sellainen jouduttaa pysyvää rauhaa Lähi-itään?

Olisiko nyt paikka kansalaisaloitteelle, jossa vaadittaisin asekaupan kieltämisestä Israelin kanssa? 

Mitä kaikkia muita konkreettisia toimia voimmekaan tehdä rauhan edistämiseksi!

Lopuksi haluan kertoa yhden jutun, johon moni teistä on ehkä somessa törmännytkin. Siinä isä kysyy tyttäreltään; ”onko teidän koulussanne muslimeja, juutalaisia ja kristittyjä?”. Johon tyttö vastaa ”Ei, meidän koulussamme on vain lapsia”.

Hyvät ystävät, muistakaamme mekin, että meillä on joukossamme vain ihmisiä! Keskenään tasavertaisia ja samanarvoisia ihmisiä.

Uskon, että sellainen ajattelutapa on omiaan poistamaan vihaa ja lisäämään rauhaa ja rakkautta. Sitä tämä maailma totisesti tarvitsee!