SUOMEN ON PAINOSTETTAVA ISRAELIA LOPETTAMAAN KANSANMURHA, 3.12.2023

3.12.2023

Suomen hallituksen on oltava myös Gazan sodassa johdonmukaisesti rauhan puolella sotaa vastaan. Hamasin terrorihyökkäyksen tuomitsemisen ohella on tuomittava Netanjahun hallituksen toimeenpanema palestiinalaisten kansamurha. Suomen on peruttava aseostot Israelista ja kutsuttava Israelin suurlähettiläs puhutteluun.

SUOMEN ON PAINOSTETTAVA ISRAELIA LOPETTAMAAN KANSANMURHA

Lyhyen tulitauon jälkeen Israelin asevoimat jatkavat massiivista tuhoamissotaa Gazan kaistaleella. Israelin oikeistohallituksen tavoitteena on tuhota paitsi islamistisen Hamasin taistelijat myös Gazan infrastruktuuri ja asukkaat. YK:n pääsihteeri António Guterres on kuvannut tilannetta ”eeppiseksi humanitaariseksi katastrofiksi”.

Suomen hallitus on tuominnut oikeutetusti Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan, tukenut Ukrainan hallitusta ja tarjonnut turvapaikan kymmenille tuhansille sotaa paenneille ukrainalaisille. Suomen valtaapitävät eivät ole samalla tavoin kantaneet huolta palestiinalaisten kärsimyksistä. Orpon hallitus jatkaa näin rasistisella linjallaan.

Helsingin Sanomat tietää kertoa (2.12.) New York Timesin tietoihin nojautuen, että Israelin viranomaiset saivat käsiinsä äärijärjestö Hamasin tarkat terrorihyökkäyssuunnitelmat yli vuosi etukäteen ja kolme kuukautta ennen hyökkäystä Israelin tiedustelu varoitti Hamasin järjestäneen suunnitelman mukaisen harjoituksen. Mitään ei kuitenkaan Israelin johdossa tehty hyökkäyksen estämiseksi. Perustellusti voidaan kysyä, oliko kyse Israelin hallituksen kyvyttömyydestä vai tarkoituksellisesta toiminnasta.

Suomen hallituksen on oltava myös Gazan sodassa johdonmukaisesti rauhan puolella sotaa vastaan. Hamasin terrorihyökkäyksen tuomitsemisen ohella on tuomittava Netanjahun hallituksen toimeenpanema palestiinalaisten kansamurha. Suomen on peruttava aseostot Israelista ja kutsuttava Israelin suurlähettiläs puhutteluun.

SKP:n JYVÄSKYLÄN PIIRIJÄRJESTÖ ry
PIIRIKOMITEAN KOKOUS 3.12.2023