Lisää penkkejä Jyväskylään 29.8.2019

27.11.2019

Aloitteeni ja siihen annettu vastaus oli kaupunkirakennelautakunnan 27.8. ilmoitusasioissa. Toivon, että tämä lukuisten kuntalaisten mielestä tärkeä asia ei jää pelkäksi ilmoitusasiaksi vaan yhteistyöllä löydetään ensi vuoden budjettiin rahaa penkkien reiluun lisäämiseen - yhtä lailla kuin kaupunkipyörien hankkimiseen.

Etenkin ikäihmisten liikkumisen kannalta on tärkeää saada Jyväskylään lisää penkkejä kävelyteiden varsille. Moni voisi käydä nykyistä useammin kauppa- ja muilla asioilla, kun tietäisi, että matkan varrelta löytyy penkkejä, missä voi tarvittaessa levähtää. Sillä, että ikäihmiset lähtevät ulos neljän seinän sisältä,
on monenlaisia positiivisia vaikutuksia. Kun ihminen kykenee liikkumaan itse, hän tarvitsee vähemmän yhteiskunnan palveluja. Penkkien lisäämisellä madalletaan kynnystä lähteä liikkeelle. Penkit ovat halpa keino edistää terveyttä ja hyvinvointia.

Tästä syystä tein viime keväänä kuntalaisaloitteen, jossa esitin penkkien lisäämistä eri puolille kaupunkia. Aloitteeni sai paljon positiivista palautetta. Tuotiin esille, että penkkien lisääminen helpottaisi monen muunkin ihmisryhmän aktiivisempaa liikkumista ja saattaisi jopa vähentää palveluntarvetta.

Ehdotin myös, että penkkien sijoitteluun pyydettäisiin käyttäjiltä ideoita. Vanhusneuvosto ja vanhuspalveluiden raati voisivat olla tässä aktiivisia toimijoita.

Kaupungin virkamies vastasi minulle elokuun alussa kertoen kaupungilla olevan 1636 penkkiä, joista 94 kevyitä putkijalkapenkkejä. Niiden uusiminen ja korvaaminen kiinteillä metalliverkkopenkeillä on aloitettu vuonna 2017. Penkkejä uusitaan 60 kpl vuodessa, kunnes kaikki on saatu uusittua. Minun laskuoppini
mukaan nuo 94 penkkiä olisi jo tullut uusittua tähän mennessä. Mutta entäpä aloitteessa esitetty penkkien määrän lisääminen ylipäätään? Siihen en saanut vastausta.

Ymmärrän kyllä, että jos 60 penkkiä maksaa 100 000 euroa, niin lisäpenkit vaativat budjettiin lisää rahaa. Asialla on kuitenkin niin monitahoiset vaikutukset, että sitä on kyettävä tarkastelemaan yli hallintokuntarajojen.

Aloitteeni ja siihen annettu vastaus oli kaupunkirakennelautakunnan 27.8. ilmoitusasioissa. Toivon, että tämä lukuisten kuntalaisten mielestä tärkeä asia ei jää pelkäksi ilmoitusasiaksi vaan yhteistyöllä löydetään ensi vuoden budjettiin rahaa penkkien reiluun lisäämiseen - yhtä lailla kuin kaupunkipyörien hankkimiseen.

Riitta Tynjä, komm
Jyväskylä

Julkaistu Keskisuomalaisessa 29.8.2019