Mielipiteitä

[1-15] [16-30] [31-33]
Keski-Suomen keskussairaalan lastenpsykiatrian osasto ajettiin alas vuonna 2014 ja alle 13 -vuotiaiden lasten ympärivuorokautinen psykiatrinen osastohoito siirrettiin Kuopion yliopistollisen sairaalan yhteyteen. Päätöstä oli edeltänyt vuosia jatkunut pula lastenpsykiatrian erikoislääkäreistä ja lääkäripulaa seuranneet vaikeudet hoitotyön järjestämisessä.
Työajan lyhentämisestä ansiotasoa alentamatta on saatu hyviä kokemuksia Suomesta ja muista maista. Vuosina 1996-98 Jyväskylän kaupungissa toteutettiin työministeriön 6+6 tunnin työaikakokeilu erinomaisin tuloksin. Työssä jaksaminen parani, työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen helpottui ja sairauslomat vähenivät. Myös palvelujen saatavuus parani, kun aukioloaikoja voitiin laajentaa ja kalliit laitteet ja tilat olivat tehokkaammassa käytössä. Kun kokeilussa työllistettiin työttömiä, sosiaaliturvamenot pienenivät ja verotulot kasvoivat.
Viime vuosikymmeninä tilaaja-tuottaja -mallista on saatu paljon kokemusperäistä tietoa Suomesta ja muista maista. Kokemukset ovat olleet pääsääntöisesti kielteisiä. Mallin on todettu olevan byrokraattinen ja kallis. Suomessa mallia laajemmin kokeilleet Tampere, Oulu, Kouvola, Hämeenlinna ja Rovaniemi ovat jo siitä luopuneet.