SUOMEN TUNNUSTETTAVA PALESTIINAN VALTIO, 22.5.2025 KSML

22.5.2025

Suomen ja EU:n on selvin sanoin tuomittava Israelin armeijan ja poliittisen johdon tekemät sotarikokset. Suomen on lopetettava aseostot Israelista ja Yhdysvalloista. Suomen tulee pikaisesti tunnustaa Palestiinan valtio ja tuettava sitä humanitaarisesti.

                            

SUOMEN TUNNUSTETTAVA PALESTIINAN VALTIO

Israelin hallitus toteuttaa Yhdysvaltain tuella palestiinalaisten kansanmurhaa Gazassa, jossa on kuollut jo kymmeniätuhansia ihmisiä, enimmäkseen siviilejä, miehiä, naisia ja lapsia.

Jokin aika sitten Israel tuhosi Gazan viimeisen suuren sairaalan eikä se ole maaliskuun alun jälkeen päästänyt humanitaarista apua Gazaan. Israel tekee Gazasta joukkohautaa palestiinalaisille ja avustustyöntekijöille.

Suomi ei ole kertaakaan selkeästi tuominnut Israelin sotatoimia ja Yhdysvaltain tukea Gazan kansanmurhalle. Kokoomusjohtoinen ”arvopohjainen realismi” on ulkopolitiikkaa, jonka sisältö näyttää määräytyvän aseostojen perusteella. Israelista ja Yhdysvalloista aseita hankitaan valtavilla summilla.

Tukholman kansainvälisen rauhantutkimusinstituutin tilastojen mukaan Suomen ulkomailta hankkimasta raskaasta sotakalustosta vuosina 2020–2024 ostettiin Israelista 35,3 % ja Yhdysvalloista 26,6 %.

Aseostot Israelista ja Yhdysvalloista ovat suoraa tukea niiden ase- ja sotateollisuudelle ja palestiinalaisten kansanmurhalle. Tällöin näyttää ikävästi siltä, että Suomen ulkopoliittinen johto jakaa samat epäinhimilliset arvot Benjamin Netanjahun ja Donald Trumpin kanssa.

Suomen ja EU:n on selvin sanoin tuomittava Israelin armeijan ja poliittisen johdon tekemät sotarikokset. Suomen on lopetettava aseostot Israelista ja Yhdysvalloista. Suomen tulee pikaisesti tunnustaa Palestiinan valtio ja tuettava sitä humanitaarisesti.

Enemmistö YK:n jäsenmaista, 144 maata, on jo tunnustanut Palestiinan, viimeisimpinä jokin aika sitten Slovenia, Irlanti, Norja ja Espanja. Nyt on jo korkein aika Suomenkin tehdä samoin.     

Samuel Kallio, fysiikan opiskelija, Jyväskylä