ALVA OY Ei myytävänä 4.2.2020
4.2.2020
Alva Oy:n myyntiaikeet ovat sen suuruusluokan, satojen miljoonien eurojen kysymys, että siitä voisi aivan hyvin järjestää neuvoa antavan kansanäänestyksen Jyväskylässä. Vähin mitä valtuustopuolueiden johtohenkilöt voisivat tehdä, olisi kysyä omien jäsentensä ja kannattajiensa mielipidettä. Jyväskylän kaupunginhallitus on yksimielisesti päättänyt käynnistää konsulttiselvityksen kaupungin kokonaan omistaman energia- ja vesilaitoksen, Alva Oy:n omistusvaihtoehdoista – käytännössä vähemmistöosuuden myynnistä. Konsulteille on julkisuudessa olleiden tietojen mukaan lupailtu salaisesti bonusta, mikäli selvitys johtaisi myyntiin.
Kaupunkilaisten keskuudessa yhteisomistuksessa olevan yhtiön myyntiaikeet ovat herättäneet laajaa vastustusta ja poikkeuksellisen vilkasta julkista keskustelua. Kaupungin johtoa lukuun ottamatta myyntiä puoltavat puheenvuorot ovat olleet vähissä. Pelkästään laajan kansalaiskeskustelun perusteella myyntipeli pitäisi viheltää kiireesti poikki.
Vastoin kansalaismielipidettä pieni joukko paikallisia päättäjiä haluaa jatkaa myynnin valmistelua ja vaatii konsulteille työrauhaa. Yksikään valtuustopuolue ei ole kääntynyt asiassa kaupunkilaisten puoleen, vaikka juhlapuheissa ja vaalien yhteydessä jokainen puolue vakuuttaa olevansa demokratian ja kaupunkilaisten kuulemisen kannalla.
Alva Oy:n myyntiaikeet ovat sen suuruusluokan, satojen miljoonien eurojen kysymys, että siitä voisi aivan hyvin järjestää neuvoa antavan kansanäänestyksen Jyväskylässä.
Vähin mitä valtuustopuolueiden johtohenkilöt voisivat tehdä, olisi kysyä omien jäsentensä ja kannattajiensa mielipidettä. Myyntihankkeen perustelut ovat toistaiseksi olleet niukanlaisia. Sen sijaan on vakuutettu, että erityistä syytä myynnille ei ole. Rivien välistä on luettavissa, että yhtiöön halutaan lisää osaamista, jota uusi vähemmistöomistaja kuulemma voisi tuoda tullessaan.
Alva Oy:n henkilöstö koostuu osaavista ammattilaisista, joille konsulttien sijasta tulisi antaa työrauha. Vähemmistöosuuden myynti Alvasta heikentäisi henkilöstön ja kaupunkilaisten vaikutusmahdollisuuksia yhtiössä ja lisäisi markkinavoimien valtaa. Jo pienenkin omistusosuuden myynti saisi tämän aikaan ihan riippumatta siitä, säilyisikö enemmistöosuus kaupungin omistuksessa.
Lukuisat esimerkit Suomesta ja maailmalta osoittavat julkisessa omistuksessa olleiden rautateiden, sähköverkkojen ja vesihuollon yksityistämisen katastrofaaliset seuraukset kansalaisille. Mikään taho ei tule sijoittamaan valtavia summia Alvaan ilman, että se laskisi saavansa sijoitukselleen hyvää tuottoa. Energia- ja vesihuolto ovat takuuvarmoja sijoituskohteita, koska molemmat ovat yhteiskunnan infrastruktuuria, jota ilman ei tulla toimeen. Viime kädessä sijoitustuotot otetaan aina ja joka tapauksessa kaupunkilaisten pussista.
Alva Oy:stä ei tule missään tapauksessa myydä minkäänlaista osuutta ja konsulttiselvityksen tekeminen tarpeettomana on välittömästi lopetettava.
Riitta Tynjä, Jyväskylä |