Pakkia parkkihallille 26.5.2020

26.5.2020

Parkkihallien rakentaminen yhteiskunnan toimesta tukee yksityisautoilua eikä ole kestävän kehityksen mukaista kaupunkipolitiikkaa. Jyväskylän tulee sen sijaan panostaa nykyistä enemmän julkiseen liikenteeseen niin, että siitä tulee oikeasti kilpailukykyinen vaihtoehto yksityisautoilulle.

Toukokuussa 2009 Jyväskylän kaupunginvaltuusto hyväksyi tiukalla äänestyspäätöksellä kaavan, joka mahdollistaa parkkihallin rakentamisen kirkkopuiston Paraati-aukion alle. Kaikista poliittisista ryhmistä löytyi tuolloin meitä hankkeen vastustajia. Iso osa hallin kannattajista oli entisiä Jyväskylän maalaiskunnan sekä Korpilahden valtuutettuja. Monista eri syistä johtuen parkkihallin rakentaminen ei ole vielä alkanut. Mediassa kerrotaan, että rakennuslupa on vireillä ja tavoitteena aloittaa rakentaminen tulevana kesänä.

Nyt 11 vuotta myöhemmin on korkea aika ottaa päätös uuteen tarkasteluun ja todeta, että parkkihallia ei tarvita. Nykyisissä parkkihalleissa on aivan riittävästi tilaa. Parkkihallien rakentaminen yhteiskunnan toimesta tukee yksityisautoilua eikä ole kestävän kehityksen mukaista kaupunkipolitiikkaa. Jyväskylän tulee sen sijaan panostaa nykyistä enemmän julkiseen liikenteeseen niin, että siitä tulee oikeasti kilpailukykyinen vaihtoehto yksityisautoilulle.

Tietyt tahot perustelevat parkkihallin tarvetta keskustan elinvoimaisuuden lisäämisellä. Kaupunki on omilla päätöksillään mahdollistanut kauppakeskusten ja markettien rakentumisen kaupunkikeskustan ympärille ja näin näivettänyt ydinkeskustaa. Kehitystä ei yksi uusi parkkihalli muuta miksikään. Tarvitaan ihan muita toimia.

Reimariin kaavailtu uusi supermarket ei myöskään tarvitse parkkihallia, koska joukkoliikenne on siinä ihan nurkan takana. Huoltotunnelin Reimari voi rakentaa itse ilman kirkkopuiston parkkihalliakin.

Tiedämme paljon enemmän ilmastonmuutoksesta ja siihen vaikuttavista tekijöistä kuin 11 vuotta sitten. Toivon, että nykyiset valtuutetut eivät tarraudu vanhoihin jo aikansa eläneisiin päätöksiin vaan rohkenevat tarkastella asioita nykytiedon valossa ja päättävät kuopata hallihankkeen ennen kuin on liian myöhäistä. Etenkin vaalivoiton saaneisiin vihreisiin moni katsoo odottaen ympäristönäkökulmat huomioivia esityksiä.


Riitta Tynjä, Jyväskylä