SUOMI TARVITSEE DUUNAREITA, 17.11.2022

Suomi tarvitsee duunareita, joiden varassa yhteiskunta pitkälti pyörii! Lähihoitajia tai sähköasentajia ei voida opettaa tyystin etänä tai suurissa ryhmissä. Opiskelijat ovat myös enimmäkseen nuoria, jotka kaipaavat tukea myös omassa elämässään. Siihenkin tarpeeseen pitäisi ammattikoulussa osata ja ehtiä vastata.

SUOMI TARVITSEE DUUNAREITA

Tiistaina julkistettiin viimein Gradian 10 miljoonan säästökeinot. Henkilöstökuluja aiotaan pienentää radikaalisti vähentämällä myös opettajista, irtisanomalla ja jättämättä eläkevirat täyttämättä. Koulutuskuntayhtymän johtaja sanoi, että säästöt pyritään tekemään niin, että vaikutukset opiskelijoiden arkeen olisivat mahdollisimman vähäiset.

Väitän, että on täysin mahdotonta säästää noin tolkuttomasti ilman, että se vaikuttaisi nimenomaan suoraan opiskelijoiden elämään. Mikäli noin paljon ”löysää” olisi henkilöstömäärässä ollut ennestään, olisi se takuulla huomattu aiemmin!

Koronavuodet etäopetuksineen sekä huonosti ennakoitu ja toteutettu amisreformi ovat pikemminkin aiheuttaneet suurta vajetta sekä opetuksen määrässä että laadussa sekä opiskelijoiden hyvinvoinnissa. Niitä paikkamaan tarvittaisiin lisää resursseja, eikä varaa ole oikeasti tinkiä ammattitaitoisesti henkilöstöstä tippaakaan. Monia aloja on ollut mahdotonta opettaa etänä, ja varmasti opettajatkin ovat kuormittuneet tilanteesta kohtuuttomasti. Tutkitusti opettajien hyvinvointikin vaikuttaa oppimistuloksiin.

Ammattikouluihin tarvittaisiin opettajien tueksi lisää opoja (koska yksilöllinen opintopolku, HOKSit jne.) ja muuta tukihenkilöstöä, kuten koulunkäynnin ohjaajia. Ammattikoulujen opettajille on sysätty uusia tehtäviä kuten lisää TOP-valvontoja jne., mutta resursseja on vain karsittu. Ei ole enää ihme, ettei opettajien virkoja saada edes täytettyä, kun työskentelyolosuhteita heikennetään.

Suomi kuitenkin tarvitsee duunareita, joiden varassa yhteiskunta pitkälti pyörii! Lähihoitajia tai sähköasentajia ei voida opettaa tyystin etänä tai suurissa ryhmissä. Opiskelijat ovat myös enimmäkseen nuoria, jotka kaipaavat tukea myös omassa elämässään. Siihenkin tarpeeseen pitäisi ammattikoulussa osata ja ehtiä vastata.

Toivon, että sekä kuntayhtymän johto että kaupungin päättäjät miettivät vielä vakavasti asiaa. Löytyisikö jostain kuitenkin vielä rahaa ammattikoulutuksen pelastamiseen? Mielestäni meillä on varaa paljon parempaan!

Riikka Kaikkonen

sähkö- ja automaatioasentaja, työpaikkaohjaaja