Mainittujen katujen osalta tapahtuu vielä ensi keväänä kohteiden rakentamisen
jälkeistä viimeistelyä, joten penkkiasia voidaan ottaa käsittelyyn kevään aikana kohteiden rakennuttajien
ja ylläpitäjän kanssa. Palautteenne on mennyt tiedoksi myös liikenne- ja viheralueiden yllä-
ja kunnossapidon puolelle.
Vastaus palautteeseesi: Hei! Yksityisen kiinteistön puolelle esim. kaupungin katukalusteiden sijoittaminen vaatii aina erillistä sopimista sekä sopimuksien laatimista sijoittamisen, kunnossapidon ym. vastuiden osalta, johon kaupunki ei hevin ryhdy, vaan kadun varusteet sijoitetaan aina pääsääntöisesti katutilaan tilan sen salliessa. Puutarhakadun ja Puistokadun kulmauksen vanha grilli on sijainnut aiemmin päiväkodin tontilla ja grillin käytössä ollut tila on palautunut päiväkodin pihakäyttöön, joten em. tila ei olellut käytettävissä enää katukalusteiden sijoittamiseen. Päiväkodin tonttia hallinnoi kaupungin Tilapalvelu. Mainittujen katujen osalta tapahtuu vielä ensi keväänä kohteiden rakentamisen jälkeistä viimeistelyä, joten penkkiasia voidaan ottaa käsittelyyn kevään aikana kohteiden rakennuttajien ja ylläpitäjän kanssa. Palautteenne on mennyt tiedoksi myös liikenne- ja viheralueiden yllä- ja kunnossapidon puolelle.
|