Me Jyväskylän ikäihmiset tarvitsemme Sepänkeskuksen, 2.11.2023 Ksml

2.11.2023

Ei tarvitse olla mikään ennustajaeukko todetakseen, että talon sulkemisen seurauksena monen järjestön toiminta hiipuu. Ja etenkin eläkeläisjärjestöjen jäsenten toimintakyky heikkenee ja laskut siirtyvät hyvinvointialueen maksettaviksi.

Me Jyväskylän ikäihmiset tarvitsemme Sepänkeskuksen

Sosiaali- ja terveyspalvelut siirtyivät hyvinvointialueille, jotka aloittivat toimintansa vuoden 2023 alusta.

Poliitikkojen ja virkamiesten puheita kuunnellessa ja etenkin budjettiesityksiä lukiessa tulee mieleeni, että luulevatkohan he, että me ikäihmiset olemme muuttaneet hyvinvointialueelle, emmekä tarvitse enää mitään kunnan palveluja? Että me käytämme vain sote-palveluja.

Hyvinvointialueiden perustamisesta huolimatta kuntien tehtävänä on edelleen hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Sitä varten kunnat saavat tietyn prosentin ns. hyte-rahaa. Sillä on tarkoitus tehdä ennalta ehkäisevää työtä, edistää kuntalaisten omatoimisuutta ja terveyttä. Samalla ehkäistään hyvinvointialueiden sote-menojen paisumista.   

Tällaista hyvinvointia edistävää toimintaa järjestää Sepänkeskuksessa noin 150 toimijaa, joilta uhkaa mennä tilat alta, ellei kaupunginvaltuusto myönnä Sepänkeskukselle jatkorahoitusta.

Ei tarvitse olla mikään ennustajaeukko todetakseen, että talon sulkemisen seurauksena monen järjestön toiminta hiipuu. Ja etenkin eläkeläisjärjestöjen jäsenten toimintakyky heikkenee ja laskut siirtyvät hyvinvointialueen maksettaviksi.

Uhkana on siis, että kunnan budjetin sisällä aiemmin ollut osaoptimointi siirtyy kuntien ja hyvinvointialueiden väliseksi.

Ihmettelen, eikö mistään ole opittu? Kysyn, mihin Jyväskylän hyte-rahat käytetään?

Me ikäihmiset haluamme elää tavallista elämää, harrastaa ja nauttia toistemme seurasta. Mutta tarvitsemme siihen kohtuuhintaiset tilat. Meillä ei ole varaa istuskella ravintoloissa. Ja ulkonakin tulee kylmä, eikä siellä ole edes penkkejä.

Riitta Tynjä
Jyväskylän Eläkeläiset ry:n sihteeri