Sähköinen järjestelmä syventää syrjäytymistä, 3.2.2024 Ksml
3.2.2024
Mutta miten selviävät ne järjestöt, joissa on ikääntynyttä, vähemmän digitaitoista väkeä. Ne, joille tulee ensimmäistä kertaa vastaan Suomi.fi-tunnusten hakeminen. Kuinka yleisesti on tiedossa, että Digi- ja väestöviraston palvelut eivät ole maan nopeimpia? Hakuajan dead line ehtii jo kolkutella tunnuksia odotellessa. Ja monen köyhän järjestön toimijoita ahdistaa epävarmuus tulevasta. Sähköinen järjestelmä syventää syrjäytymistä Jyväskylän kaupunki on ottanut vuoden alusta käyttöön sähköisen järjestelmän avustusten hakemista varten. Muilla tavoin ei mitään avustuksia enää voi hakea. Tällä on varmasti perustelunsa asioiden käsittelyn sujuvuuden näkökulmasta. Kaupungin sivuilla väitetään, että järjestelmävaihdoksessa on huomioitu erityisesti käyttäjäystävällisyys ja selkeys hakijan näkökulmasta. Rohkenen kokemuksesta olla eri mieltä. Toki ne, jotka osaavat ajoissa hakea Suomi.fi-valtuudet ja onnistuvat kirjautumaan järjestelmään, he pystyvät seuraamaan hakemuksen käsittelyn etenemistä ja vastaamaan täydennyspyyntöihin. Mutta entäpä ne järjestöt, joissa on ikääntynyttä, vähemmän digitaitoista väkeä. Ne, joille tulee ensimmäistä kertaa vastaan Suomi.fi-tunnusten hakeminen. Kuinka yleisesti on tiedossa, että Digi- ja väestöviraston palvelut eivät ole maan nopeimpia? Hakuajan dead line ehtii jo kolkutella tunnuksia odotellessa. Ja monen köyhän järjestön toimijoita ahdistaa epävarmuus tulevasta. Kun tähän sitten vielä yhdistyy 22.1. saatu tieto, jonka mukaan Jyväskylän Sepänkeskuksen kokoustilojen taksat nousevat tähänastisesta huimasti, on monen pienen ja köyhän järjestön konkurssi ovella aika pian. Lautakunta päättää taksoista kokouksessaan 7.2. Oliko viime syksyn kamppailu, jolla talon ovet saatiin pidettyä auki, hukkaan heitettyä aherrusta? Tämäkö on kaupungin tyyli kohdella arvokasta työtä tekeviä eläkeläisjärjestöjä; annetaan vähän porkkanaa, mutta kohta tulee keppiä kahta kovemmin? Väitän, että kaupungin uusi avustusjärjestelmä ei ole lainkaan ystävällinen. Päinvastoin. Sen sijaan, että se tulisi nyt välittömästi apuun, se syrjäyttää ne hakijat, joilla on ehkä suurin avun tarve. Ei kai se kuitenkaan liene ollut tarkoitus? Riitta Tynjä, eläkeläinen |