Paikallispolitiikka
-
-
Avoimuus on tärkeää niin päätöksenteossa kuin hallinnossa. Euroopan unionissa avoimuusperiaatetta sovelletaan muun muassa niin, että komissaarit ja heidän kabinettiensa jäsenet ilmoittavat julkisessa kalenterissa tapaamiset, joita heillä on erilaisten organisaatioiden ja yritysten kanssa EU:n politiikan suunnitteluun ja toteuttamiseen liittyen. Tällainen julkinen kalenteri lisäisi päätöksenteon läpinäkyvyyttä myös kunnallishallinnossa.
-
-
Päätöksenteossa viime aikoina vahvasti korostettu ennalta ehkäisyn näkökulma on päiväkeskusten lakkauttamisesityksessä totaalisesti unohtunut. Uuden kaupunkistrategian sisältämät maininnat ”Vahvistamme yhteisöllisyyttä ja vähennämme yksinäisyyttä” tai ”Palveluissa lisätään ennaltaehkäisevää toimintaa asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi” ovat pelkkää sanahelinää, jos samalla lakkautetaan kolme päiväkeskusta 200 000 euron säästön saamiseksi tilanteessa, jossa kaupungin talousarvio on ylijäämäinen.
-
-
Säästöihin vetoamalla unohdetaan, että hyvinvoiva ja koulutettu yhteiskunta tuottaa pitkällä aikavälillä moninkertaisia hyötyjä. Kysymys ei ole vain nykyisistä säästöistä, vaan siitä, millaista tulevaisuutta haluamme rakentaa. Jyväskylä, joka on ollut sivistyksen ja koulutuksen edelläkävijä, vaarantaa oman menestyksensä näillä leikkauksilla.